Kumppanuuteen kuuluu kuusi taustoiltaan ja taidoiltaan erilaista kumppania neljästä Euroopan maasta: yliopistoja, kuntia, kansalaisjärjestöjä ja koulutuskeskuksia. Monet kumppaneista ovat jo tehneet yhteistyötä aiemmissa hankkeissa. Kumppanit huolehtivat siitä, että kussakin hankkeen suunnitellussa toimintapaikassa on toimivia alueellisia verkostoja, joihin voi tulla mukaan kouluja, maahanmuuttajia ja paikallisviranomaisia, sidosryhmiä ja muita keskeisiä toimijoita ja jotka voivat vaikuttaa myönteisesti maahanmuuttajien osallisuuteen koulussa ja sosiaalisessa ympäristössä. Vaikka kumppanit tulevat eri aloilta, niiden yhteisenä vaikuttimena on tietoisuuden lisääminen maahanmuuttajien osallisuuden merkityksestä sekä koulujen ja paikallisyhteisöjen roolista sen aikaansaamisessa.
Turussa ja Vaasassa toimiva Åbo Akademi on kansainvälisesti tunnustettu tutkimusyliopisto, jolla on laaja vastuu ruotsinkielisen koulutus- ja kulttuuriperinnön säilyttämisestä ainoana ruotsinkielisenä monitieteellisenä yliopistona Suomessa. Ruotsin kielen ja lounais- ja länsirannikolla sijaitsemisen myötä Åbo Akademi toimii myös siltana Suomen ja muiden Pohjoismaiden välisessä tutkimus- ja koulutusyhteistyössä. Åbo Akademi on Suomen johtavia yliopistoja, ja se on vähemmistötutkimuksen sekä terveyden ja hyvinvoinnin alan koulutuksen ja tutkimuksen kärjessä. Vähemmistötutkimuksen valinta strategiseksi tutkimusprofiiliksi tarkoittaa, että Åbo Akademi pyrkii aktiiviseksi tutkimustoimijaksi Euroopassa, jossa kehittyy monikulttuurisia ja monikielisia yhteiskuntia. Tämän vuoksi yksittäisten Euroopan maiden on löydettävä yhteiskunnallisten, eettisten, oikeudellisten ja opetuksellisten kysymysten käsittelyyn uusia mekanismeja, joiden piiriin kuuluu monia erilaisia yhteisöjä ja joilla voidaan tukea niitä. Åbo Akademi on tämän hankkeen koordinaattori.
Contact person: Emmanuel Acquah, Associate Professor and Project Leader – emmanuel.acquah@abo.fi
Contact person: Anette Bengs, Project Coordinator – anette.bengs@abo.fi
Närpiö on Pohjanmaalla sijaitseva kunta, jonka vastuulla ovat perus- ja keskiasteen koulutus sekä kotouttamispalvelut, kun taas Pohjanmaan hyvinvointialue Österbottens välfärdsområde huolehtii sosiaali- ja terveydenhuoltopalveluista.
Närpiö on arvokas lisä tähän hankkeeseen, sillä kunnassa on yli 30 vuoden kokemus pakolaisten ja työperäisten maahanmuuttajien kotouttamisesta maaseutuympäristöön, jossa vähemmistökieli on tosi asiassa yhteisön ja opetuksen enemmistökieli. Työttömyys on Närpiössä Suomen alhaisimpia, ja kunnassa on lukuisia työmahdollisuuksia myös niille, jotka eivät puhu kansalliskieliä. Tämä aiheuttaa kuitenkin myös haasteita kielelliselle ja kulttuuriselle kotoutumiselle ja asettaa uusia vaatimuksia kielen ja kulttuurin huomioon ottavalle koulutukselle. Kunnalla on kotoutumisprosesseista paljon käytännön kokemusta mutta myös ratkaisemattomia haasteita.
Contact person: Åsa Snickars, Project Manager – asa.snickars@narpes.fi
CARDET on Välimeren alueen johtava tutkimus- ja kehityskeskus, jolla on maailmanlaajuista asiantuntemusta kouluopetuksesta, sosiaalisesta osallisuudesta, digitaalisista taidoista ja valmiuksien kehittämisestä. CARDET on Kyproksen suurin itsenäinen voittoa tavoittelematon keskus, ja se on riippumattomasti sidoksissa maailman eri maiden yliopistoihin ja oppilaitoksiin, kuten Yalen yliopistoon, Nikosian yliopistoon ja International Council of Educational Media -järjestöön. Tiimimme on yhteistyössä aikuiskoulutuksen eurooppalaisen kattojärjestön EAEA:n kanssa hiljattain laatinut Kyprosta varten elinikäisen oppimisen strategian 2021–2027, jossa on mukana useita ministeriöitä, valtionvirastoja, työmarkkinaosapuolia sekä julkisia ja yksityisiä sidosryhmiä. CARDETin tiimi on toteuttanut yli 45 maassa hankkeita, joista useisiin on saatu tukea Euroopan komissiolta, Yhdistyneiden kansakuntien kehitysohjelmasta, Microsoftilta, Googlelta, kansainvälisiltä virastoilta ja hallituksilta ympäri maailmaa. Keskeisiä vahvuuksiamme on kykymme suunnitella, laatia, toteuttaa ja arvioida hankkeita huolellisesti eri ympäristöissä.
Contact person: Michaela Protopapa, Project Manager – michaela.protopapa@cardet.org
Rightchallenge-yhdistys on valtiosta riippumaton organisaatio, jonka tavoitteena on edistää ammatillista koulutusta sosiaalisen osallisuuden ja yhtäläisten mahdollisuuksien keinona. Mielestämme koulutuksessa on keskityttävä kaikkien ihmisten kokonaisvaltaiseen kehitykseen riippumatta sosiaalisesta asemasta, iästä tai sukupuolesta, jotta he ovat valmiita osallistumaan yhteiskunnan kaikkiin osa-alueisiin, kuten perhe- ja työelämään, yhteisöön ja vapaa-aikaan, ja toimimaan koko yhteiskunnassa. Yhteisön kanssa aktiivisesti toimivana organisaationa yksi pilareistamme on elinikäinen oppiminen. Olemme vakuuttuneita siitä, että elinikäinen oppiminen on välttämätöntä kestävän kehityksen kannalta, sillä se edistää kansalaisten aktiivista, demokraattista ja vastuullista kansalaisuutta. Rightchallengen toiminnalla pyritään varmistamaan epävirallisen koulutuksen laatu ja saatavuus sekä korjaamaan elinikäisen oppimisen saatavuuden puutteet Portugalissa. Samalla pyritään edistämään inhimillisen pääoman hyödyntämistä ja tuottamaan arvoa organisaatioissa tarjoamalla kokonaisvaltaisia koulutuspalveluja. Rightchallenge tiedostaa, että epävirallinen koulutus ja elinikäinen oppiminen ovat erittäin tärkeitä sosiaalisten, emotionaalisten ja kognitiivisten taitojen kehittämisessä. Ne myös edistävät yksilön henkilökohtaisten tavoitteiden toteutumista ja hyvinvointia. Kokonaisvaltaista kehitystä tavoittelevana organisaationa edistämme ja saamme aikaan myönteisiä muutoksia yhteiskunnassa sekä autamme kansalaisia, joilla on esteitä koulutukseen pääsyssä, hyödyntämään oppimismahdollisuuksia. Asiantuntijoillamme on laaja asiantuntemus ammatillisesta koulutuksesta, koulutuspolitiikasta ja verkostoitumistoiminnasta epävirallisen koulutuksen alalla. Luomme (sekä verkossa että kasvokkain) resursseja ja opetussuunnitelmia, joilla tuetaan aikuiskouluttajia ja muita ammatillisen koulutuksen tarjoajia, jotta he voivat vastata kohderyhmiensä tarpeisiin.
Contact person: Sofia Salgado, Project Manager – sofia@rightchallenge.org
Vuonna 1977 perustettu sosiaalialan toiminta- ja innovointikeskus KMOP on yksi Kreikan vanhimmista kansalaisjärjestöistä, joka tarjoaa sosiaalialan tukipalveluja ja toteuttaa erilaisia ohjelmia yksilöiden ja yhteisöjen toimintamahdollisuuksien lisäämiseksi ja hyvinvoinnin parantamiseksi. KMOP perusti KMOP-koulutus- ja innovointikeskuksen, jonka tavoitteena on saada aikaan osaamiskeskus, jossa annetaan saataville monenlaisia koulutusohjelmia, resursseja ja koulutuksia ja hyödynnetään tietämystä, joka on saatu järjestön alalla tekemästä kattavasta työstä. Koulutusohjelmiemme avulla yksilöt ja ryhmät pystyvät tavoittelemaan päämääriään oman sosiaalisen ekosysteeminsä pohjalta ja rakentamaan osallistavampaa ja kestävämpää tulevaisuutta. Tähän mennessä nämä ohjelmat ovat myötävaikuttaneet yli 17 500 henkilön elämään ja tarjonneet heille välineet ja taidot, joita he tarvitsevat menestyäkseen kaikilla elämän osa-alueilla. Lisätietoja: https://education-hub.kmop.org/about-us/
Contact person: Afroditi Azari, Project Manager – inclusivehubs-project@kmop.org
IoD on vuonna 2003 perustettu organisaatio, jonka tavoitteena on parantaa yhteisön elämänlaatua yksilön ja perheen sekä yritys- ja koulutusorganisaatioiden henkilöresurssien jatkuvan kehittämisen avulla. Organisaatio edistää sietokykyä, hyvinvoinnin tunnetta, tietoisuustaitoja, mielenterveyttä ja myönteistä elämänasennetta, luovien taitojen vahvistamista, suorituskyvyn lisäämistä, stressinsietokykyä ja onnellisuuden kokemusta. Sillä on huomattavaa osaamista ja asiantuntemusta koulutusmahdollisuuksien suunnittelussa ja tarjonnassa opettajien vaikutusmahdollisuuksien lisäämisen ja hyvinvoinnin, itsetuntemuksen, itsetunnon, tunneälyn, stressinhallinnan, yhteistoiminnallisen oppimisen, arvojen ja luovan ajattelun, elämän- ja työllistyvyystaitojen, positiivisen psykologian käytön ja uraohjauksen aloilla.
Contact person: Andri Agathokleous, Project Manager – info@iodevelopment.eu
Hankenumero 2022-1-FI01-KA220-SCH-000086160
Euroopan unionin rahoittama. Esitetyt näkemykset ja mielipiteet ovat kuitenkin vain kirjoittajien näkemyksiä eivätkä välttämättä vastaa Euroopan unionin tai Euroopan koulutuksen ja kulttuurin toimeenpanoviraston (EACEA) näkemyksiä. Euroopan unionia tai EACEAa ei voida pitää niistä vastuussa.